FacebookInstagramYoutube

Kulttuuriin koukuttaminen

Kulttuurin koukuttaminen herättää huomaamaan miten taide ja kulttuuri ovat läsnä meidän arkipäivässä. Ne eivät ole mikään irrallinen osa tai joidenkin yksinoikeus vaan ne ympäröivät meitä ihan jokaista.

Lastun toimintakokeiluista on syntynyt tämä taiteen osallisuusopas, jossa esitellään työskentelymenetelmiä, ideoita ja vinkkejä miten nuorten kanssa toimivat voivat saattaa ja koukuttaa nuoria taiteen ja kulttuurin pariin tai nuoret voivat itse löytää taiteen ja kulttuuriin heidän omassa arjessaan ja arjen ympäristöissä. Nuoret voivat tutustua itselleen mielekkäisiin kulttuurin ja taiteen muotoihin omista lähtökohdista omassa lähiympäristössään monipuolisesti, elämyksellisesti ja ennen kaikkea itse toimien ja tehden.

Toimintavinkeissä taide ja kulttuuri on kytketty osaksi nuorten arkipäivää, arjen hyvinvointia ja kiinnostuksen kohteita, jotka voivat olla hyvin moninaiset. Nuoria voi koukuttaa tai nuori voi koukuttua eri tavoin ja erilaisissa toimintaympäristöissä taiteeseen ja kulttuuriin.

Vinkkien tavoitteena on kannustaa kriittisiksi kulttuurin käyttäjiksi, tunnistamaan kulttuuri ympärillään sekä rohkaista tuottamaan itse omia taideteoksia ja perustamaan itsenäisiä harrastus- ja toimintaryhmiä. Nuorilla tulee olla oman taidetoiminnan kehittämismahdollisuudet ja heillä tulee olla tasavertaisesti mahdollisuus osallistua taide- ja kulttuuritoimintaan. Kuunnellaan ja kuullaan nuoria.

Toimintakokeiluja on toteutettu Pohjois-Savossa. Yhteistyötä on tehty muiden nuorten kanssa toimivien esim. oppilaitosten (mm. Ylä-Savon ammattiopisto), etsivän nuorisotyön, nuorten työpajan ja yhdistysten kanssa. Nuoret, taiteilijat/taidekasvattajat ja mm. nuoriso-ohjaajat, asuntolanvalvojat ja ammattiopettajat ovat toimineet yhdessä. Osallistujat ovat päässeet tekemään käsillä, sekä aistimaan ja kokemaan kehollaan erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja taiteen lajeja.

Kulttuuriin koukuttamista on tehty Suomen Kulttuurirahaston tuella.

Kaikki Kulttuuriin koukuttaminen -sivuilla käytetyt valokuvat ovat hankkeen toimintakokeiluissa eri puolilla Pohjois-Savoa kuvattuja.

Ota yhteyttä

Mervi Eskelinen, 050 3267243, lastu(at)lastu.fi Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu / Lastenkulttuurikeskus Lastu