FacebookInstagramYoutube

Tullaan tutuksi

Tullaan tutuksi -toimintamalli saattaa eri kulttuureista tulevat ihmiset yhteisen tekemisen äärelle, jossa luontevasti yhdessä toimien ja keskustellen opitaan kieltä, tutustutaan toinen toistemme kulttuureihin sekä tullaan tutuksi ja ystävystytään. Yhteinen tekeminen luo ja vahvistaa kontakteja suomalaisten ja maahanmuuttajien välille. Tämä edistää suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan sopeutumista sekä eri väestöryhmien hyviä etnisiä suhteita.

Yhteinen tekeminen kumpuaa ryhmäläisten omista tarpeista ja kiinnostuksen kohteista. Yhdessä toimien ja tehden, kokeillen ja kokien löytyvät ryhmän yhteiset työskentelymallit ja -tavat. Työskentely voi olla puutarhanhoitoa, ruuanlaittoa, laulamista, tanssimista, kädentaitoja, kuvataidetta, luonnossa liikkumista, kulttuurilaitoksissa tai kulttuurikohteissa vierailuja tai se voi olla useampia sisältöjä yhdistävää luontevaa yhdessä oloa. Yhteinen työskentely tutustuttaa kulttuurilaitoksiin, taide- ja kulttuuriharrastuksiin, omaan arkiympäristöön, suomalaiseen luontoon ja kestävän kehityksen teemoihin.

Perustana mallissa on tukea kielen oppimista taidelähtöisesti. Taidetoiminta mahdollistaa maahanmuuttajien ja paikallisväestön luontevan kohtaamisen, vuoropuhelun sekä molemminpuolisen kielen ja kulttuurin opiskelun. Taidetyöskentelyn avulla osallistujat saavat työkaluja vuorovaikutukseen ja itsensä ilmaisemiseen ja kulttuurin merkitykseen oman elämän säätelijänä ja voimaantumisen välineenä, johon kuuluvat sekä puhuttu että kirjoitettu kieli, fyysinen- ja abstrakti-ilmaisu. Työskentelyssä opitaan suomen kieltä sanallistamalla tehtyä toimintaa ja tutustutaan erilaisiin kieliin ja kulttuureihin yhdessä työskennellen ja retkeillen.

Osallistuminen antaa mahdollisuuden kohdata uusia ihmisiä ja solmia ystävyyssuhteita. Työskentely perustuu yhteisöllisyyteen, yhteiseen jakamiseen ja vastavuoroisuuteen. Näin kotoutuminen ja sopeutuminen yhteisöön vahvistuu. Toiminta tarjoaa mahdollisuuksia löytää itseä kiinnostavaa vapaa-ajan toimintaa, harrastuksia ja jopa opiskelu- ja koulutuspolkuja ja tukee niissä etenemistä. Taiteen tekemisen ja kokemisen avulla tutkitaan omaa kulttuurista paikkaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Toiminnassa kulttuurilaitosten ja taide- ja kulttuuriharrastusten lisäksi myös oma arkiympäristö ja suomalainen luonto (esim. jokamiehenoikeudet, luonnossa liikkuminen ja lähialueen retkipaikat) ovat osa kulttuurisen osallistamisen paikkoja.

Yhteinen työskentely vahvistaa oma-aloitteisuutta, toimintakykyä ja osallisuutta. Osallistujat ovat mukana koko toiminnan kaaressa, toiminnan suunnittelusta toiminnan yhteenvetoon. Työskentelyssä ja toiminnassa syntyy kerta kerralta oma ”sanakirja”.  Työskentelykokonaisuuksien lopputulemana valmistetaan yhdessä näyttely tai juhla. Vahva osallisuus ja monipuolinen kanssakäyminen ympäröivän yhteisön ja ympäristön kanssa edistää osallistujien tasa-arvoa, aktiivista kansalaisuutta ja hyvinvointia.

Yhteistyö mm. maahanmuuttajatoimijoiden (SPR), harrastustoimijoiden, perhetoimijoiden (perheentalot), nuorisotoimijoiden, kylä-kaupunginosatoimijoiden (asukastuvat) ja kulttuurilaitosten kanssa on hedelmällistä kielenoppimis- ja kotouttamistoiminnassa. Voit poimia toimintamallista tekemiskokonaisuuden tai yksittäisiä harjoitteita kantasuomalaisia ja maahanmuuttajia yhdistävään toimintaan.

Kehitystyötä on tehty Opetushallituksen myöntämällä avustuksella kotoutumisen edistämiseen.

Ota yhteyttä

Mervi Eskelinen, lastu@lastu.fi, 050-3267243

Lastenkulttuurikeskus Lastu / Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu

Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu

Linnansalmentie 85 73100 Lapinlahti p. 017 733 308 lastu.toimisto@lastu.fi