Tervetuloa mukaan osallistumaan koko kylän yhteiseen vuoden 2020 Joulupolkuun:
paikkakunnan yritykset, yhdistykset, koululuokat, päivähoitoryhmät,
harrastusryhmät, taloyhtiöt sekä kaikki muut erilaiset toimijat ja toimijaryhmät,
siis kaikki halukkaat!
Lapinlahdelle ja Varpaisjärvelle avataan Joulupolku 27.11.2020-6.1.2021 väliseksi ajaksi.
Lapinlahdella reitti kiertää karkeasti ”Matiskin lenkin” ja Varpaisjärvellä ”Vuorisen lenkin”. Reittejä
voi muokkailla ja haaroittaa niin, että kaikki halukkaat osallistujat niille mahtuvat. Kumpikin lenkki
on jo ennestään ulkoilussa suosittu ja niitä muokataan neljännen kerran joulutunnelmaan.
Joulupolun tavoitteena on kannustaa liikkumaan ja tehdä paikallista toimintaa ja tarjontaa
näkyvämmäksi yhteistyön kautta! Poluilta on mahdollisuus pujahtaa tonttuhommiin ja hankkia
monipuoliset joululahjat omalta kylältä tai vain nautiskella ihanasta yhdessä tuotetusta
paikallisesta joulutunnelmasta.
Joulupolkuun osallistuminen edellyttää
– Osallistujataho toteuttaa reitin varrella kulkevien iloksi ja ihasteltavaksi jotain jouluista mm.
joulunäyteikkunan, jouluvalaistuksen, joulunäyttelyn, jouluteoksen tai muuta
joulutunnelmaa, joka on esillä 27.11.2020-6.1.2021 välisen ajan.
– Polun kohteeseen laitetaan esille piparinumero. Lisäksi kohteessa voi olla esillä qr-koodi,
joka ohjaa toimijan nettisivuille tai facebookiin, josta löytyy toimijasta tietoa ja esim.
joululahja- ja jouluohjelmavinkit.
– Qr-koodin tekoa varten on toimitettava haluttu Fb-, Ig- tai nettisivuosoite yhteysosoitteisiin.
(Osoite muodossa: https://fi-fi.facebook.com/lastenkulttuurikeskuslastu/)
Piparinumero ja qr-koodi toimitetaan osallistujalle tai se on noudettavissa Lastusta tai
Varpaisjärvi-talolta. (HUOM! Jos sinulle jäi meiltä viime vuoden piparinumero ja qr-koodi,
ilmoitathan myös sen, niin emme tarvitse tehdä uusia.)
– Pyydämme, että pidätte piparinumeron ja qr-koodin jatkossa tallessa, niin säästymme
tuonti- ja hakukierroksilta tulevina vuosina.
Joulupolkuosallistumisesta saat
– Iloisen joulumielen, sillä olet mukana kylän yhteisessä ponnistuksessa tuottamassa
jouluiloa kaikille
– Näkyvyyttä toiminnallesi ja tarjonnallesi.
Joulukoristeluja, -näyttelyitä yms. teoksia voi syntyä yhteistyössä. Esimerkiksi koululuokat,
harrastusryhmät ja päiväkotiryhmät voivat tehdä ikkunanäyttelyn esimerkiksi kaupan tai pankin
ikkunaan. Olettehan toinen toisiinne yhteydessä ja sovitte näistä yhteistyökuvioista.
Poluista tehdään kartat, joihin kaikki nähtävät ja tutustuttavat paikat merkitään. Kohteisiin
laitetaan yhtenäinen piparinumerointi ja qr-koodit, jotka ohjaa toimijan nettisivuille tai
facebookiin, josta löytyy toimijasta tietoa ja esim. joululahja- ja jouluohjelmavinkit. Kartta on
vapaassa jaossa mm. kirjastoissa, kunnanviraston aulassa, Varpaisjärvi-talolla ja keskustojen eri
pisteissä sekä kunnan kotisivuilla ja tehostetusti näkyvillä joulunavausviikonloppujen tapahtumissa.
Kartta on myös Joulu Shop&Visit 2020 esitteessä.
Haluatko mukaan Joulupolkuun ja kartalle? Ilmoittaudu mukaan 5.11.2020 mennessä
Varpaisjärven polun osalta: Sirpa Niskaseen, varpaisjarvitalo@gmail.com, 050 550 7066
Lapinlahden polun osalta: Mirka Tuoviseen, lastu.toimisto@lastu.fi, p. 050 438 9003

Joulupolkuja koordinoivat Lapinlahden kunnan hyvinvointityö ja Lastu yhdessä.