Vuoden 2023 aikana Lastun ja Kuopion taidemuseon hanke Kyläraittien taidemuseo mahdollisti Taiteen edistämiskeskuksen tuella taidetoimintaa yhdellätoista harvaan asutulla Pohjois-Savon kylällä, joista jokaiselle syntyi julkista taidetta. Pysyviä taidekohteita hankkeessa rakentui kahdeksalle kylälle. Lisäksi kyläraittien taidemuseoon kuuluu Rautavaaran purkutaidekoulu, jonka ehtii vielä näkemään kuluvana talvena ennen koulun purkamista. Hankkeessa koostettiin myös Varpaisjärven kylän tarinoiden ja muistojen inspiroimana lehmäsalkku, joka on vapaasti lainattavissa Lastusta Lapinlahdelta.
Hankkeessa työskenteli 11 kylätaiteilijaa, jotka ohjasivat monipuolisia taideprojekteja. Jokainen projekti sai innoituksensa kylältä tai kyläläisiltä, jolla taidetoiminta tapahtui. Taidetoimintaan ja teosten valmistamiseen olivat tervetulleita kaikki.
Kyläraittien taidemuseosta on valmistettu kartta, jossa kylät teoksineen ovat näkyvissä. Kyliin, teoksiin ja taiteilijoihin voi tutustua Kyläraittien taidemuseo -sivulla tai paikan päällä kylillä. Perille kohteisiin johdattaa Kyläraittien taidemuseo kartta.
Kyläraittien taidemuseo -hanke on päättynyt joulukuussa 2023. Lämmin kiitos kaikille osallistuneille!