Lapinlahden ja Varpaisjärven Joulupolut avautuvat

  Joulupolku on: *yhdessä luotua joulun taikaa *yhteisiä kävelyretkiä koristeltuja ikkunoita ihastellen *salaisia tonttujuttuja *jännittävää salapoliisin työtä mysteerisanan selvittämiseksi Lapinlahden ja Varpaisjärven Joulupolut avautuvat tänään. Lapinlahdella...

Uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Laura Rukola

Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastussa tapahtuu merkittävä muutos, kun pitkään toiminnanjohtajana toiminut Mervi Eskelinen jättäytyy pois Lastun tehtävistä ja toiminnanjohtajana aloittaa taiteilija, taide- ja ympäristökasvattaja, HuK Laura Rukola. Lastun...

Kutsu Joulupolulle 2024

Tervetuloa mukaan osallistumaan koko kylän yhteiseen vuoden 2024 Joulupolkuun: paikkakunnan yritykset, yhdistykset, koululuokat, päivähoitoryhmät, harrastusryhmät, taloyhtiöt sekä kaikki muut erilaiset toimijat ja toimijaryhmät – siis kaikki halukkaat!...

Taidetta leirillä ja retkeilyä pimeässä

Koulujen lukuvuosi on edennyt jo pitkälle, ja oppilaiden mielessä alkaa varmasti vähitellen olla syysloman tuoma tauko ahkeraan aherrukseen. Ihan ilman tekemistä ei lomaa kuitenkaan tarvitse viettää, sillä Lastun työpajoja järjestetään eri puolilla maakuntaa. Loma...

Tavataan talolla

Varpaisjärvi-talolla (Kauppatie 20) tiistaisin klo 9-11. Pelataan, jutellaan, runoillaan, lauletaan, tule mukaan viettämään mukavaa aamupäivää...