Ajankohtaiset tapahtumat
Tänne juurtunut
Lapinlahdella, Pohjois-Ollikkalan kylällä käynnistyy ainutlaatuinen “Tänne juurtunut” -kulttuurihyvinvointihanke, jonka tavoitteena on vahvistaa perheiden suhdetta asuinpaikkaan ja kulttuuriperintöön tutkimalla oman asuinalueen puita ja arkiympäristöä.
Hankkeessa perheet ja yhteisöt pääsevät tutustumaan uusin silmin omaan elinympäristöön ja kulttuuriperintöön. Hankkeessa laaditaan työmenetelmiä, joita voivat hyödyntää jatkossa useat tahot. Pilotoitavassa mallissa yhdistyy taidekasvatus, ympäristökasvatus, kotiseutukasvatus sekä kulttuuriympäristökasvatus.
Hankkeen seuraavassa kokoontumisessa retkeillään Särkilammen kodalla (Rokuantie 88, Lapinlahti) keskiviikkona 17.7. klo 17.30 alkaen. Retkellä tutkitaan yhdessä alueen kiinnostavia kohteita, tarinoidaan ja tulistellaan. Tervetuloa retkeilemään koko perheen voimin, tapahtumaan on vapaa pääsy eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.
Lukuretriitti
Lastussa luontolukemiston parissa
to 1.8.2024 klo 18-20.30
pe 2.8.2024 klo 9-14.30
Hiljennytään luontoaiheisten tekstien, runojen ja kirjojen äärelle. Luetaan yhdessä ja yksin puiden siimeksessä Lastun pihapiirissä.
Virkistävällä retriitillä rauhoitumme luontoaiheisten kirjojen äärelle. Jaamme yhdessä lukukokemuksia ja lumoavia kirjoja. Lisäksi teemme helposti lähestyttäviä luontoyhteysharjoitteita. Retriitissä osallistujat saavat vieraakseen kirjailija Johanna Venhon teemalla Metsä puhuu minulle. Tule mukaan ja löydä lukemisen ilo!
Ilmoittautuminen:
https://forms.office.com/e/dHREWnpL9Y
Lukuretriitti on osa Runotaika-tapahtumaa, lisätietoja osoitteesta: Runotaika 2024 (inflow.fi)
Minimiosallistujamäärä 5 henkilöä, maksimiosallistujamäärä 15
Hinta 110 euroa, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät 100 euroa, joka sisältää retriitin ja ruokailut (iltapala, aamupala, lounas)
Yöpymismahdollisuus omin liinavaattein 25 €/yö kahden ja kolmen hengen huoneessa Lastun Vanhapihan kammareissa. Yöpyä voi myös Lastun pihassa omassa teltassa tai omin liinavaattein aitassa, jossa yksi yhteinen siskonpeti kolmelle hengelle. Lapinlahdelta löytyy myös muita majoitusvaihtoehtoja, katso osoitteesta https://urly.fi/3rwv
Lisätietoja Laura Rukola laura.rukola@lastu.fi 040 356 8075
Tapahtumat vuonna 2024
Roskataidehaaste – #roskataidehaaste
Pidetään yhdessä huolta ympäristöstämme!
Lastu kutsuu kaikki lapset, nuoret ja aikuiset tekemään taidetta roskista. Roskataide-haasteessa taiteillaan roskista ja samalla huolehditaan ympäristöstä. Kerää löytämäsi roskat, muista laittaa roskankeruuhanskat käteen ja käytä tarvittaessa keruupihtejä (vaikka vanhoja grillipihtejä). Kokoa löytämäsi roskat yhteen ja muotoile niistä taideteos maahan. Ota teoksesta valokuva muistoksi ja jaettavaksi. Julkaise teoksesi tunnisteella #roskataidehaaste, niin Lastu löytää syntyneet teokset ja nostaa niitä esiin. Kerää lopuksi roskat ja lajittele ne niille kuuluviin roskiksiin.
Lasten ja nuorten roskataideteokset voit nostaa esiin myös #taideviesti- ja #lastenkulttuuri-hästägien kera. Taideviestin tavoitteena on tuoda lasten ja nuorten taidetta esiin
Kylien kätköistä
Etsitään yhdessä Lapinlahden ja Varpaisjärven kylien kätköistä mielenkiintoisia ja tutustumisenarvoisia kohteita, paikkoja ja ilmiöitä. Kohteet kootaan padlet-alustoille:
Retki-, luonto- ja erätapahtumien sarja vuonna 2024
Eri puolilla Lapinlahtea mielenkiintoisissa luontokohteissa järjestetään eri vuodenaikoina tapahtumia, joissa voi kokea elämyksiä ja tutustua retkeily-, liikunta-, luonto- ja eräasioihin.
Vasikkasavut – Lasten perinnetapahtuma
Koko perheen yhteisessä tapahtumassa touhutaan yhdessä ja kokeillaan työpajoissa monenlaista tekemistä: nikkarointia, huovutusta sekä käpylehmien ja ulpukkapossujen paimentamista vanhanajan malliin.
Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu
Linnansalmentie 85 73100 Lapinlahti p. 040 6763 222 lastu.toimisto@lastu.fi