FacebookInstagramYoutube

Kyläraittien taidemuseo Sukevalla: Taide luo yhteyksiä 

Joka ikinen ohikulkeva juna pysähtyy Sukevalla. Juna tuo ja juna vie kyläläisiä, lomalaisia, työläisiä, käypäläisiä… junantuomat vilahtelevat kyläläisten puheissa, ja junanviemiä läheisiä ikävöidään. Sukevan kyläläiset nostivat esiin rautatien ja aseman merkityksen yhteisötaiteilija Ulla Remeksen etsiessä eri sukupolville ja asukkaille yhteistä kiintopistettä taideteokseen ja sukevalaisuuteen.

Sukevan kyläläiset ovat olleet innolla mukana yhteisöllisen taideteoksen luomisessa. ”Se tuntuu hyvältä! Kun teokseen tulee mahdollisimman monen kyläläisen kädenjälki, sitä tärkeämpi teoksesta kasvaa. On kuulostanut ja näyttää vahvasti siltä, että yhteisöllisellä Sukevan kylällä on moni asia niin kuin olla pitää, raiteillaan.”

Sukevalla Raiteilla-yhteisötaideteos on kolmiosainen: liikekeskuksen aukion kivinen installaatio aseman penkkien henkeen Sukevan kivitehtaan materiaaleista, koululaisten Onnelliset raiteet -maalausteos kirjastossa sekä kyläläisten ja lomalaisten yhteisesti kutoma Savon rata päätien varren koivujen välissä.

Aukiolle etsittiin nimeä nimikilpailussa, johon saatiin runsaasti ehdotuksia. Raati päätyi valitsemaan aukiolle nimen KYLÄNRAITEET, joka kuvaa aukiolle rakentuneita teoksia ja ajatuksia teosten takana.

Nimi julkistettiin 3.8. iltatorin yhteydessä, jolloin juhlittiin uudistunutta aukiota ja yhteisötaideprojektin valmistumista.

Sukevan yhteisötaideteokset, KYLÄNRAITEET: Kallentie 2, 74340 Sukeva

 

Sukevan yhteisötaideteoksen edessä yhteisötaiteilija Ulla Remes ja taideteoksen tekijöitä

 

Sukevan kylätaiteilija Ulla Remes

Ulla Remes on kuva- ja yhteisötaiteilija, jolla on kokemusta yhteisöjen kanssa työskentelystä vuodesta 2002. Silloin hän lanseerasi ihmisten kanssa työskentelyyn Tuntumenetelmän, jonka avulla hän tuo taiteen keinoin asioita näkyviksi ja tunteita tutuksi.

Remes on työskennellyt yhteisötaiteilijana yhteistyökumppaneinaan mm. Kansallisteatterin liikkuva näyttämö, Suomen Akatemia, valtakunnalliset Kirkkopäivät ja Diakoniapäivät, Helsingin Taiteiden yö, Turun kulttuuripääkaupunkihanke, Helsingin Designjuhlavuosihanke, Kuopion taidemuseo, Jyväskylän taidemuseo, Kuopion kaupunki ja kulttuurihistoriallinen museo jne.

Ulla Remeksen maalauksia on nähty eri puolilla maailmaa ja niitä on lukuisissa julkisissa kokoelmissa. Live artia hän on tehnyt Virossa, Jordaniassa, Kreikassa, Israelissa ja nyt myös Pohjois-Savossa Kuopion Kamarimusiikkiseuran kanssa Värikamari-kesäkiertueella.

Ullaremes.net

Lisätietoja hankkeesta: Laura Rukola, Kyläraittien taidemuseo -hankekoordinaattori

p. 040-3568075, laura.rukola@lastu.fi

 

Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu

Linnansalmentie 85 73100 Lapinlahti p. 017 733 308 lastu.toimisto@lastu.fi