FacebookInstagramYoutube

Varpaisjärven HAMA-kylillä innostuttiin lehmäteemasta, jonka parissa työskenneltiin kylätaiteilija Anna Raatikaisen johdolla. Oodi lehmälle on kunnianosoitus sekä maitotilallisille, että itse lehmille. Monissa Varpaisjärven HAMA-kylissä lehmät ovat olleet merkittävä osa ympäristöä, ja hankkeen myötä lehmät pääsivät taas valloilleen taiteen muodossa.

Hankkeen aikana järjestettiin tarinapiiri ja piirustustyöpaja Jumisen maamieseurantalolla. Lisäksi lapsille oli Varpaisjärven iltatorilla leikkityöpaja ja ikäihmisille hoivakoti Orvokissa muistelutyöpajat. Jumisen maamiesseurantalolla järjestettiin myös Oodi lehmälle! -taidenäyttely heinäkuussa kahden viikon ajan.

Taidetyöskentelystä, kohtaamisista ja keskusteluista syntyi materiaalia lainattavaa lehmäsalkkua varten. Lehmäsalkun on suunnitellut ja koonnut taiteilija Anna Raatikainen. Lehmäsalkkua voi käyttää esimerkiksi muistelusalkkuna hoivakodeissa, mutta myös tutustuttaessa lehmäteemaan eri yhteisöjen parissa. Salkku on lainattavissa Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastussa.

Yhteistyötä tehtiin paikallisten kyläyhdistysten kanssa.

Oodi lehmälle -näyttely:
To-su 6.–9.7. klo 14–20, To-su 13.–16.7. klo 14–20, Jumisen maamiesseuran talo

 

Tutustu Varpaisjärven taideprojektiin katsomalla video:

Varpaisjärven kylätaiteilija Anna Raatikainen

Moi,

Minun nimeni on Anna ja olen maaninkalainen taiteilija ja hoivatyöntekijä.

Olen opiskellut kuvataiteita Kuvataideakatemiassa ja esittävien taiteiden lavastusta Aalto-yliopistossa, mistä valmistuin taiteen kandidaatiksi vuonna 2021. Taiteiden lisäksi olen koulutukseltani perhepäivähoitaja sekä suunnitelmanani on seuraavaksi täydentää osaamistani lähihoitajan tutkinnolla.

Elämässä minua kiinnostaa hyvin monenlaiset asiat, ilmiöt ja ihmiset. Taiteilijana olen käsitellyt  monia aiheita, mutta viime aikoina minua on kiinnostanut mm. muisti ja muistaminen, traumat sekä yksilön että yhteisön näkökulmasta, vuorovaikutus, kohtaaminen ja yhteisöllisessä taiteessa tapahtuva yllätyksellisyys.

Taiteen välineinä käytän tekstiä, kuvaa ja lavastusopintojen myös myötä tilaa ja aikaa ja asioita tilassa. Teen taidetta sekä yksin että erilaisten yhteisöjen kanssa.

En kuitenkaan mielelläni määrittele itseäni taiteilijaksi, vaan ehkäpä sana ihminen kuvaa parhaiten sitä, etten halua sitoa itseäni kiinni mihinkään tiettyyn tekemiseen. Teen asioita ja töitä, jotka koen merkityksellisiksi sekä itselleni, että myös muille. Työskentelyssäni haluan ottaa ympäristön ja  luonnon huomioon niin, että kulutan sitä mahdollisimman vähän.

Kylätaiteilijana aion pyrkiä tuottamaan yhteisöön jotakin uudenlaista ajattelua, joka voisi säilyä ja kasvaa senkin jälkeen kun pestini on ohi. Aion pitää mieleni avoimena ja odotan innolla niitä kohtaamisia ja hetkessä tapahtuvaa jotain, jota kesällä on luvassa.

Varpaisjärvellä kyläläiset olivat valinneet valmiiksi teeman lehmä. Kiinnostuin Varpaisjärven kylätaiteilijuudesta juuri tämän vuoksi.

Synnyin pienellä kylällä Maaningalla, meillä oli maitotila ja siihen aikaan aika tavanomainen pieni noin kuuden lehmän karja. Lapsuuttani värittivät pellot, pientareet, metsänreunat, heinät seipäällä, ketunleivät, horsmat, lehmien mölinä, vasikan karhea kieli sen antaessa nuolla kättä, heinätupsut laitumella ja kärpästen surina lehmänlantaläjän päällä ja pruii pruii- huudot, kun elukat piti saada lypsylle navettaan.

Lehmä-teemassa kiinnostaa muun muassa ajankulku ja miten lehmät ovat edelleenkin hyvin tärkeä osa suomalaista ruoantuotantoa, mutta nykypäivänä huomattavasti enemmän piilossa oleva osa suomalaista maisemaa ja mielenmaisemaa. Mitä sieltä kyläläisten ajatuksista, kokemuksista ja arkistoista saadaan kaivettua esiin ja mitä taidetta ja tapahtumaa sitä kaikesta syntyy. Se on kiinnostavaa, jännittävää ja varmasti odottamisen arvoista!

 

Lisätietoja hankkeesta: Laura Rukola, Kyläraittien taidemuseo -hankekoordinaattori

p. 040-3568075, laura.rukola@lastu.fi

 

Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu

Linnansalmentie 85 73100 Lapinlahti p. 040 6763 222 lastu.toimisto@lastu.fi