
Vesannon kylätaiteilija Tiina Maansydän

Hei,
Olen Tiina Maansydän, Rautalampilainen taiteiden tekijä ja kokija. Koulutustaustaltani olen nuoriso-toiminnan ohjaaja, teatteri-ilmaisun ohjaaja, työnohjaaja, sekä taide- ja kirjallisuusterapeutti.
Sanat ja värit liikuttavat… tunne, rytmi ja liike – taiteen tuoma tunne sykähdyttää ja eheyttää. Pyrin myös oman taiteen tekemisen ja jakamisen kanssa samaan.
Oikeastaan voisin sanoa, että kaikessa taiteen tekemisessä; kuvataiteessa, kirjoittamisessa, teatteritaiteessa – haluan löytää sen syvemmän tason ilmaisulle.
Taiteilijana haluan kasvaa sisältä päin. Haluan löytää haavani – tehdä loputonta tutkimusmatkailua itseeni.
Työssäni yhteisötaiteilijana ja kouluttajana haluan tuoda asiakkailleni / osallistujille mahdollisuuden kokea taiteen parantavan voiman. Haluan olla tukemassa, kannustamassa ja rohkaisemassa ihmisiä kuulemaan ja näkemään ”oma äänensä” sen eri muodoissa. Haluan olla antamassa ilmaa siipien alle ja nostattamassa lentoon. Haluan antaa rohkeutta hypätä myös tuntemattomaan – pois omalta mukavuusalueelta. Haluan olla rinnallakulkijana, kun joku uskaltaa ottaa sen ensimmäisen askelee kohti vapautta, kohti luovuutta – kohti oman näköistä elämää.
Taidetta ei koskaan tehdä täysin yksin. Muut ihmiset – katsojat ja kokijat toimivat peileinä, kasvattajina ja kannustimina – ainakin minulle.
Lisätietoja hankkeesta: Laura Rukola, Kyläraittien taidemuseo -hankekoordinaattori
p. 040-3568075, laura.rukola@lastu.fi
Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu
Linnansalmentie 85 73100 Lapinlahti p. 017 733 308 lastu.toimisto@lastu.fi